Suomen Purjehtijaliiton organisaatio
Vuodesta 1906 toiminut Suomen Purjehtijaliitto toimii suomalaisten pursiseurojen etujärjestönä. Purjehtijaliiton tehtävä on huolehtia purjehdusurheilun ja veneilyn harjoittamis- ja kehittämisedellytyksistä Suomessa sekä osallistua purjehduksen kehittämiseen kansainvälisissä järjestöissä. Purjehtijaliitto tukee toiminnallaan aktiivisia seuroja ja luokkaliittoja, jotka tuottavat laadukkaita ja monipuolisia palveluja purjehduksen ja yhteiskunnan hyväksi - vesiturvallisuutta ja ympäristöasioita edistäen. Toiminnan tavoitteena on tuottaa uusia ja innostuneita purjehduksen harrastajia ja kilpapurjehtijoita lajin pariin.
Purjehtijaliiton ylintä päätösvaltaa käyttävät liittokokous eli Purjehtijapäivät. Purjehtijapäivät valitsee liiton valtuuston, hallituksen sekä vaalilautakunnan. Hallituksen alaisuudessa toimivat liiton toimikunnat, lautakunnat ja jaostot.
 |