Eväitä junioritoimintaan
Erilaisia junioritoimintamalleja Suomen pursiseuroissa on lähes yhtä monta kuin pursiseuroja. Toiminnan kirjo vaihtelee koko kesän ja talven aikana järjestetyistä harjoituksista ja leireistä kerran kesässä järjestettävään purjehduskurssiin. Junioritoiminnan kehittämisessä ensimmäinen askel on arvioida oman seuran junioritoimintaa, erityisesti sitä vastaako toiminta seuran asettamia tavoitteita.
Tässä osassa esittelemme vaihtoehtoja, malleja ja vinkkejä, joita vasten voi omaa junioritoimintaa arvioida. Nämä mallit antavat vain yhden esimerkin junioritoiminnan kehittämiseen, mutta viimekädessä junioritoiminta pitää sovittaa oman seuran realistisiin puitteisiin ja tavoitteisiin. Monet junioritoiminnan kehittämisen taustalla olevat asiat eivät maksa mitään. Näitä ovat muun muassa selkeät tavoitteet, toiminnan tehokas organisointi, hyvä työnjako sekä innostunut ja avoin ilmapiiri.
Toiminnan ja purjehtijoiden tavoitteet Hyvä junioritoiminta on aina tavoitteellista. Tavoitteet voivat olla hyvin erilaisia. Seuran tavoitteena voi olla uusien jäsenien mukaan saaminen, alkeiskurssilaisten pitäminen harrastuksen parissa tai aktiivisen kilpailijaryhmän kehittäminen. Tavoitteet on hyvä kirjata joka kauden aluksi, jotta toiminnalla on selkeät suuntaviivat sekä suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi.
Junioritoiminnan tulee huomioida purjehtijoiden erilaiset tavoitteet. Käytännössä tämä tarkoittaa monipuolisen toiminnan järjestämistä seurassa. Yhdelle tavoitteet ovat kilpailuissa pärjääminen, toiselle omien taitojen kehittäminen ja kolmannelle toiminnassa mukana oleminen. Hyvä junioritoiminta palvelee kaikkia näitä tavoitteita. Monipuolisuus tarkoittaa myös erilaisia harjoittelumuotoja sekä erilaisia tapoja oppia.
Vinkkejä ja ohjeita ohjaajille >> |