Kölivene vai kevytvenepurjehdus?
Kevytvene vs. kölivene
Purjehduksessa on kuitenkin hyvä tehdä selkeä kahtiajako: purjehdusta voi nimittäin harrastaa kevytveneillä tai köliveneillä. Yleensä purjehdukseen liitetyt mielikuvat kalliimmasta ja rennosta harrastuksesta kuuluvat matkaveneilyyn. Purjehdukseen liitetään myös usein mielikuva omasta kielestä ja sanat, joita mantereella viihtyvät harvoin ymmärtävät. Tämä pitää varmasti paikkansa molemmissa purjehduksen muodoissa.
Kevytveneellä tarkoitetaan purjehdittavaa jollaa, jossa on vain purjehdukseen tarkoitetut ominaisuudet. Käytännössä tämä tarkoittaa istumakaukaloa tai tilaa, jossa on kaikki ohjaamiseen ja purjeiden säätämiseen tarkoitetut vempaimet. Kevytveneessä ei siis ole makuutiloja tai muita mukavuuksia kuten köliveneneissä usein on. Erona köliveneisiin jollissa ei ole myöskään painoköliä, eli jollan köliä pystyy nostamaan ja laskemaan tarpeen mukaan. Lisäksi kevytveneitä säilytetään myös aina rannassa kärryn päällä, kun niillä ei purjehdita. Yleisimpiä kevytveneitä pystyy myös kuljettamaan esimerkiksi auton katolla tai peräkärryssä. Köliveneet puolestaan vaativat laituirpaikan ja ne viettävät yleensä koko kesäkauden vedessä.
Kevytvenepurjehdusta voi hyvällä syyllä pitää urheiluna. Ilman painoköliä jollat kallistuvat riittävässä tuulessa, kun purjeeseen kohdistuva paine lisääntyy. Venettä tasapainottakseen purjehtija joutuu omalla kehollaan pitämään venettä pystyssä ja suorassa. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa "hengaamista" eli roikkumista kokonaan veneen ulkopuolella. Kevytveneillä on myös mahdollista kaatua, mutta ne on myös helppo nostaa pystyyn omin voimin. Kevytveneissä ei ole isoimpien köliveneiden tapaan köysisäätöjä tai vinssejä, jolloin kaikki purjeen säädöt tapahtuu lihasvoimin. Kevytveneily on fyysinen laji, joka käy todellisesta urheilusta.
Kevytveneellä oppii nopeasti
Kevytvenepurjehdus on parhaimpia tapoja oppia purjehtimisen taito. Vaikka tavoitteena olisi oman köliveneen hankkiminen, niin purjehtimaan kannattaa opetella kevytveneellä.
Kevytvene on pieni, jolloin pienetkin tuulen voimakkuuden ja suunnan muutokset välittyvät purjehtijalle. Muutosten havainnointi on oleellinen osa purjehtimisen taitoa. Isossa veneessä herkkyys katoaa, ja tuulen muutokset hukkuvat veneen massaan. Kevytveneessä purjehtijan täytyy ohjata venettä täysin itsenäisesti, jolloin oppiminen on tehokasta. Kevytveneiden etuna on myös se, että kevytveneet ovat teknisesti lähellä toisiaan, jolloin perusteet voi opetella millä kevytveneellä tahansa.
|